Kyllikit ja tähdenlento-orkesteriksi kutsuttu luonnonoikku siitettiin männäsuvena, kun kansanmusiikkia kategorisesti vieroksuneet kanaljamme altistuivat Kaustisilla täyslaidalliselle pelimannihekumaa niin jytän kuin soittoniekkaystävienkin muodossa. Lopulta tämä henkisesti jyväskyläläinen 15-henkinen keskonen syntyi puskista, poskettomien liittoumien tuloksena ja keskelle hyisintä talvea. Kyllikkien soitinpesueesta muotoutui akustinen sateenkaari; jousi-, puhallin-, ja rytmisoittimien mekastuksen kanssa kilvoitteleva laualanta muodostaa pumpun selkärangan. Lihaisilla rustokudoksilla luurangon sinetöi tarinoiden ulkomusiikillinen elävöittäminen.

Joukkiomme kokee tanhuperinteen tappamisesta kertovat renkutukset kiusallisen aliedustetuiksi ja pitääkin velvollisuutenaan tämän epäkohdan parsimista. Konsertti ei glorifioi veritöitä, mutta löytää niiden raadollisuudesta olennaisen osan elonkaarta ja siten kertomuksiensa nikamia yhteen nitovan jänteen. Kyllikit tarjoilevat hilpeän brutaalia, moniaistillista tarinaniskentää kintut koreina ja partaveitset piukeina; tekee niin kutaa, että pleksi tummuu.