Yläkaupungin Yötä juhlitaan teemalla Yötön yö

OFS kuva

Old Fat & Slow 2013. Kuva: Antti Lehtinen

Yläkaupungin Yön ohjelma on julkistettu! Ohjelmalehti on tullut painosta ja sitä on saatavilla festivaalin tapahtumapaikoista, Jyväskylän museoista, kauppakeskuksista, kirjastoista sekä ravintoloista. Lehden levinneisyys laajenee vielä huomattavasti loppuviikon aikana.

Ohjelmiston mahdollista päivittymistä kannattaa seurata aktiivisesti tältä sivustolta.

Yläkaupungin Yössä juhlitaan Jyväskylän rikasta kaupunki- ja tapahtumakulttuuria ottamalla haltuun yläkaupungin alue erilaisilla tapahtumilla ja esityksillä. Tänä vuonna festivaaliohjelmistossa nähdään tuttuun tapaan erilaisia monitaiteisia esityksiä, jotka tarjoavat katsauksen kaupungin monipuoliseen kulttuuritarjontaan. Kaupunkia tulevat elävöittämään muun muassa tanssi, musiikki, performanssi, teatteri, sirkus ja eri liikuntalajien edustajat. Yläkaupungin Yöhön ovat tervetulleita kaikki. Ideana on tuoda yhteen eri kulttuureja esiintyjien ja yleisön muodossa niin, että kaikki pääsevät nauttimaan monipuolisesta festivaalista ja tekemään uusia löytöjä.

Päivä alkaa Mäki-Matin perhepuistosta 17.5. klo 10 erityisesti lapsille ja perheille suunnatulla ohjelmalla. Mahdollisuus on esimerkiksi päästä paijaamaan koiria, tekemään jättisaippuakuplia, seuraamaan Pikku Aasin Nukketeatteria tai vaikka kokeilla potkupyöräilyä.

Musiikkivalikoima hellii kuuntelijoita eri musiikkilajeilla tarjoten kiinnostavia esiintyjiä pääosin Jyväskylästä. Seminariumissa päästään kuulemaan muun muassa Mieskuoro Sirkkoja ja Ilonat-kuoroa. Kaupungin ravintoloissa ja kahviloissa ilahduttavat eri tyylien musiikkiesitykset. Esimerkiksi Vakiopaineessa soittaa Art Deco, joka tarjoilee tyylikästä suomenkielistä progea ja Sohwissa nähdään folkin, rockin ja americana välimaastossa seikkaileva Mustarinta.

mustarinta_promo - kuvaaja Jussi Rossi

Mustarinta. Kuva: Jussi Rossi

Liikuntaa ja tanssia on tarjonnassa monipuolisesti. Erilaiset vauhdikkaat liikuntalajit houkuttelevat yleisöä kokeilemaan uusia lajeja. Jos meno kuitenkin tuntuu liian hurjalta voi esiintyjien taitavia näytöksiä seurata sivusta. Seminaarinkadun valtaavat toista kertaa vanhat, lihavat ja hitaat skeittisankarit Old, Fat and Slow -mittelössä. Monipuolisia tanssiesityksiä nähdään tänäkin vuonna, kun tanssilajeja on nykytanssista tankotanssiin. Mukana nähdään myös kääpiövillakoira Heka, joka esittelee yleisölle hieman erilaista tanssitaidetta.

Museot ja galleriat viettävät museoiden yötä. Esillä on valokuvia, grafiikkaa ja maalauksia. Vapaan kaupunkitilan puolesta on yleisöllä mahdollisuus kuvauttaa itsensä liikkuvassa keinussa ympäri kaupunkia. Mukana on myös mielenkiintoisella konseptilla toimiva K6A6 eteisgalleria, joka sijaitsee vakiopaineen viereisessä rapussa. Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu projekti sähkökaappien peittäminen taiteella saa tänä vuonna jatkoa – yleisöäänestys valittavista teoksista on käynnissä nyt Facebook-sivullamme.

Yöttömän Yön jälkeen festivaalin aamuvirkut ja myöhäisimmät juhlijat pääsevät nauttimaan sunnuntaiaamuna kello 5-9 Aamukasteklubista musiikikampuksella, Moirislammen rannalla. Tarjolla on musiikkia aamupalan kera. Herätyksen aamuun saa Sähköshamaanien, Sumuposauttajan ja Gals dem Soundin seurassa.