Älylän Ehtoo

alylan_ehtoo_web

Pääsiäisyönä, juuri ennen kesäaikaan siirtymistä vietetään Älylän Ehtoota. Toukokuisen kaupunkifestivaali Yläkaupungin Yön ennakko- ja tukiklubi järjestetään ravintola Ilokivessä 30.3.2013. Luvassa on koko illan show musiikin, muodin ja stand upin parissa.

Illan avaa eeppinen kahden näytöksen Stand Up Battle, jossa jyväskyläläiset koomikot kohtaavat muun maailman vastustajat. Välillä kuullaan Petrus Piirosen akustista musiikkia.

Ehtoon edetessä tapahtumassa esiintyy vielä radiokanaviltakin tuttu pop/folk laulaja-lauluntekijä Kanerva sekä paikalliset rockyhtyeet Wanelus sekä Harjumaa.

Illan päättää jo kolme levyä julkaissut Sansa, joka herätti huomiota tekemällä coverin Sabrinan 80-luvun diskohitistä Boys (Summertime love). Sekä Kanerva että Sansa ovat tuoreita nimiä Kaihobookingin listoilta, josta ovat tulleet tunnetuiksi mm. Aino Venna ja Yona.

Maistiaisia saadaan myös Kuopion Muotoiluakatemian Aurelia13-muotinäytöksestä lyhytelokuvan muodossa. Tapahtuma päättyy aamukolmelta Suomen siirtyessä kesäaikaan.

Älylän Ehtoo 30.3.2013 klo 19 ravintola Ilokivessä
Liput 8€
Ikäraja 18

Lisätietoja

Karoliina Ahonen
tuotantoassistentti
Yläkaupungin Yö ry
[email protected]